Sallan yhteismetsän alueella on monipuolisia mahdollisuuksia retkeilyyn ja vaellukseen, esimerkiksi viiden kilometrin mittainen Kenttälammen vaellusreitti lähtee läheltä Kenttälammen kämppää ja johtaa Rovakaltioharjujen kautta Tuntsan tielle. Oulangan palstalla on merkitty patikkareitti hiidenkirnuille.

Riutukan kämpällä voi tutustua vanhaan porouittoperinteeseen. Riutukka sijaitsee Portin palstalla Raakkujoen varrella, noin 10 km päässä Suomutunturilta. Kesällä kämpän pihaan pääsee autolla. Museovirasto on kunnostanut autiotuvan 1990-luvulla.

Portin palstalla Portinjoessa sijaitsee Kallioportti. Raakunjoen koskessa on myös n. 50 vuotta vanhoja uittorännejä.

Sallan yhteismetsä on rakentanut ulkoilijoille useita grillikatoksia ja tulistelupaikkoja. Grillikatokset ja tulistelupaikat sijaitsevat Naruskan palstalla Haltiajärvellä, Saukkojärvellä ja Naruskajärvellä. Portin palstalla Vilmajoenvarressa ja Oulangan palstalla Roopissa. Tulistelupaikkojen roskahuollosta vastaavat retkeilijät itse. Pidetään yhdessä retkikohteet siisteinä!

Sallan yhteismetsän alueelta löytyy hyviä hillasoita sekä puolukka- ja mustikkapaikkoja.